ESITTELYSSÄ SANKARIHIIHTÄJÄ TIMO NEVAPUU 80 vuotta – Tervahiihtäjä jo vuodesta 1957
Hämmästys oli suuri, kun 11.3.2016 Timo Nevapuu meni noutamaan Tervahiihdon numerolappua, niin kuin oli tehnyt jo 50 kertaa aiemmin elämässään. Numerolappua ei löytynytkään ennakkoon ilmoittautuneiden pisteeltä, ja Timo luuli jo unohtaneensa maksaa koko osallistumismaksun.
Yllätys oli täydellinen, kun Timo ohjattiin kisakanslian päällikön, Tapani Mäkisen luokse. Tapani ojensi Timolle Oulun Hiihtoseuran viirin, puisen tervatynnyrin sekä numerolapun, jossa on numero kaksi merkkinä siitä, että numero on tästä lähtien kiinnitetty järjestyksessään toiselle sankarihiihtäjälle, Timo Nevapuulle!
”Minun on nostettava numerolappu kattoon, niin kuin Teemu Selänteellä!”
Timo on erittäin kiitollinen saamastaan huomiosta. Leikkisästi hän toteaa, että numero on nostettava olohuoneen kattoon -ihan niin kuin Selänteen numerolle on tehty jäähallissa. Oma numero ja tästedes ilmainen osallistuminen takaavat sen, että ilmoille leikkisästi heitetty ajatus lopettaa Tervahiihtoon osallistuminen jää nyt unholaan. Lukuisat onnittelusoitot ja Facebook -onnitteluviestit saavutuksen johdosta ovat erityisesti lämmittäneet mieltä.
Tuiran poikia
Timo Nevapuu syntyi 23.3.1936 Oulun Tuirassa. Vesa Loirin tähdittämä Pojat-elokuva pitää Timo Nevapuun mukaan tismalleen paikkansa. Talvisin koulun jälkeen sännättiin saman tien hiihtämään läheisille laduille ja kesällä kirmattiin kodin vieressä sijainneelle urheilukentälle. Timon vaimo, joka on myös kotoisin Oulusta, oli sodan aikaan sotalapsena Ruotsissa.
Ensimmäinen Tervahiihto
Vuonna 1957 lyseossa opiskellut Timo päätti osallistua luokkakaverinsa kanssa Tervahiihtoon. Lähtö oli tuolloin Lämsäjärveltä ja sähkölinjaa pitkin hiihdettiin edestakaista reittiä Muhoksen Korkalanvaaraan ja sieltä takaisin.Yöllä oli satanut lunta ja armeijan ryhmä aukoi latua hiihtäjien edellä. Muhoksella hiihtomajalla oli tarjolla hernerokkaa, jota pojat antaumuksella nauttivat hiihdon puolivälissä. Timon mukaan nuoret hiihtäjäkaverukset säntäilivät nousuihin aina juoksujalkaa ja voimia koeteltiinkin kovasti loppumatkasta.
Osallistujalahjana jaettu puinen tervatynnyri, Tervahiihdon tunnelma ja yhtenäinen reitti houkuttivat vuosi vuodelta osallistumaan uudestaan ja uudestaan. Mieleen muistuu etenkin tunnelmalliset lähdöt Oulujoen jäältä. Eräänäkin vuonna joelta lähti useita tuhansia hiihtäjiä tykinlaukauksen saattelemana. Italialaisia oli tullut osallistumaan tapahtumaan sankoin joukoin ja lähtö oli mahtava, kun alussa hiihdettiin useita kilometrejä joen jäätä aina Oulujoen kirkolle saakka.
Muutaman kerran maali sijaitsi Raatin kentällä, jonne hiihdettiin Oulujoen jäätä pitkin Hupisaarteen kautta. Kelit vaihtelivat eri vuosina kirpeistä pakkaskeleistä aina vesikeleihin. Eräänäkin vuonna Timo hiihti Oulujoen jäällä nilkkoja myöten vedessä. Eräänä toisena hyvin vetisenä kisapäivänä Timo muistaa olleensa kannustamassa setäänsä rautasillalla, kun yleisö kehotti toiselle kierrokselle lähtijöille ottamaan myrskylyhdyt mukaan, jotta näkevät tulla maaliin. Niinhän siinä oli sitten käynyt, että pimeä ehti yllättää, ennen kuin hiihtäjät pääsivät maaliin.
Erittäin hienoa oli se, kun useina vuosina maali sijaitsi Raksilassa. Hiihdon jälkeen pääsi heti uimaan. Nykyisen Tervahiihdon janareitti ja tulevina vuosina maaliintulon sijoittaminen Raksilan urheilukeskukseen saavatkin Timolta paljon kehuja.
Hiihtoa jo kolmannessa sukupolvessa
Tervahiihto on taittunut yhdessä nyt jo edesmenneen veljen kanssa kolmisenkymmentä kertaa. Vanhin tytär, Merja, halusi osallistua Tervahiihdon lyhyemmälle matkalle tyttären ollessa vasta viidennellä luokalla. Merjan kanssa Tervahiihto tuli hiihdettyä ainakin kymmenkunta kertaa. Innostus on jatkunut jo kolmannelle sukupolvelle, kun Merjan tytär Sonja osallistui tänä vuonna Tervahiihtoon toista kertaa. Yhdessä papan ja tytön matka ei kuitenkaan taitu; Timo kun on osallistunut hiihtoon aina perinteisellä tyylillä ja tyttärentytär kiitää vapaalla tyylillä. Timon mukaan se onkin vain yksi hujaus, kun vapaan hiihtäjät sujahtavat vauhdilla ohitse!
Kiitosta huoltopisteille
Timon kaveripiirissä on joskus ihmetelty, että miksi maksaa osallistumisesta, kun voi hiihtää ilmaiseksi muutenkin. Timo mainitsi jo aikaisemmin hiihtotapahtuman tunnelman, mutta hän haluaa antaa erityistä kiitosta myös huoltopisteille. Nykyään Tervahiihdon pystyy hiihtämään ilman mitään omia juomia ja ruokia.
”Tervahiihdossa on hieno tunnelma, mutta huoltopisteille annan erityiskiitoksen!”
Ennenkin kyllä tarjottiin mehua, mustikkasoppaa -ja jopa sitä hernekeittoakin, mutta silti Timo ja hänen veljensä päättivät varmistaa hyvän suorituksen järjestämällä oman huoltopisteen. Niinä vuosina, kun hiihto kulki Koitelin kautta, veljeksille tuli aina 50 kilometrin kohdalla väsymyskohtaus. Pahimmoilleen tämä viidenkympin paalu oli kahden huoltopisteen välissä. Veljekset eivät jääneet toimettomiksi, vaan kävivät etukäteen viemässä Kiimingintien ja hiihtoladun varressa sijaitsevan ison siirtolohkareen taakse kylmälaukun. Hiihdon aikana veljekset siis saivat nauttia kaikessa rauhassa mustikkamehua ja voileipiä. Nykyään tämä iso siirtolohkare näkyy hyvin tielle ja siitä ohi ajaessaan Timo muistelee hyvillä mielin menneitä hiihtojaan veljensä kanssa.
Tavoitteet hyvän kunnon salaisuutena
Timo on tehnyt elämäntyönsä Ylikiimingin yläasteella, aluksi matematiikan lehtorina ja vuodesta 1969 eläkkeeseen saakka rehtorina. Liikunnallisia elintavoillaan opettaja halusi olla hyvä esimerkki oppilailleen. Useina vuosija oppilaat opettajansa kanssa vastasivat yhdestä Hikihiihdon huolpisteestä tienaten rahaa leirikoulua varten.
Timolla on pohjanpystykorvia, joiden kanssa hän käy hirvi- ja lintujahdissa. Säännölliseen liikkumiseen on motivoinut paitsi terveydelliset syyt, myös vuosittaiset kolme tapahtumaa: Hikihiihto, Tervahiihto ja Syötehiihto. Ilman näitä tavoitteita säännöllinen liikkuminen olisikin saattanut jäädä vähemmälle. Joka talvi Timo viettää Syötteellä useita viikkoja ”korkean paikan leirillä” valmistautuen tuleviin hiihtotapahtumiin.
Timo on ikionnellinen siitä, kun sai juuri uusittua ajokortin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Lääkärintarkastukseen mennessään Timo muistaa aina mainita, että osallistuu vuosittain muun muassa Tervahiihtoon. Viisi vuotta sitten lääkärintarkastukseen mennessään Timo oli juuri saapunut korkeanpaikan leiriltään ja kertonut lääkärille osallistuvansa muutaman päivän päästä Tervahiihtoon. Lääkäri oli joutunut toteamaan jäävänsä toiseksi 22:lla osallistumisellaan Timon miltei viittäkymmentä osallistumiskertaa vastaan.
Timon haaveena olisi myös vielä kerran juosta koko maraton. Vuonna 1989 Timo sai juoksukipinän, kun Kaleva lehti julkaisi tammikuusta alkaen viikottain päiväkohtaisen Tervamaratoniin tähtäävän ohjelman. Tätä Kari Steniuksen ohjelmaa noudattamalla saattoi kuulemma tavallinen pulliainenkin juosta koko maratonin läpi. Timo noudatti ohjelmaa pilkulleen, satoi tai paistoi, ja juoksi kuin juoksikin maratonin neljän tunnin pintaan.
”Pitää reenata enemmän, kun matka pitenee.”
Meillä nuoremmilla on paljon opiksi otettavaa 80-vuotiaan Timon positiivisesta elämänasenteesta ja liikunnallisista elämäntavoista. Ei olisi ollenkaan ihme, vaikka Timo vielä reiluna kasikymppisenä juoksisi koko maratonin. Mainittuani hänelle, että ensi talvena, kun maali sijaitsee Raksilan urheilukeskuksessa, Tervahiihdon matkat entisestään pitenevät, Timo vain totesi tyynenä: ”Pitää reenata enemmän, kun matka pitenee.”
Siinäpä sitä ohjetta meille kaikille kerrakseen!
