Oma tili

HIIHTÄJÄESITTELY: Jonne OHS-rintamassa Tervahiihtoon!

Jonne_esittely

Hei! Mahtavaa, että osallistut myös tänä vuonna Tervahiihtoon! Kuinka mones kerta tämä onkaan ja mitkä ovat sijoituksesi aikaisemmista Tervahiihdoista?

Kyllähän tämä pohjoisen tasamaaklassikko houkuttelee aina! Viime vuodelta jäi uudesta reitistä mukavat kokemukset, joten kisa kuuluu ehdottomasti osaksi kisakalenteriani! Aikaisempien osallistumiskertojen määrää en muistanut, joten piti tarkistaa. Ensimmäinen kokemus Tervahiihdosta löytyy vuodelta 2010. Täytin samana päivänä 20 vuotta ja juhliminen tapahtui 70 kilometrin hiihtokisassa urheilujuomaa ja geelejä siemaillen. Elämä on valintoja täynnä! Tänä vuonna edessä on kuudes Tervahiihtoni ja jälleen päämatkalla mukana. Paras sijoitus on neljäs ja joka kerta kahdeksan parhaan joukossa.

Viime vuonna Jonne hiihti sippaamisesta huolimatta upeasti kahdeksanneksi. Miten käy tänä vuonna?

Onko jokin Tervahiihto jäänyt erityisesti mieleen? Miksi?

En muista vuotta, mutta silloin ensimmäiset 10 kilometriä hiihdettiin täysillä Esa Mursun johdolla. Eihän siinä noviisin auttanut tippua letkasta, ja loppumatkasta saatettiin maksaa jonkinmoista hintaa tästä roikkumisesta. Myös viime vuoden kisa ensimmäistä kertaa uudella hienolla reitillä ja pahin energioiden loppuminen, mitä koskaan on joutunut kokemaan ovat vielä mielessä.

Jonnevetäähappea
Jonne nautiskelee Tervahiihdoissa koko rahalla! 🙂

Kerro hieman hiihtotaustastasi

Vaalan Karhun kasvatti Rokuanvaarojen kupeesta. Ensimmäiset kisat joskus 6-vuotiaana ja siitä asti olen ladulla viihtynyt. Nuorempana myös yleisurheilu oli osa lajivalikoimaa. Juoksu on kulkenut mukana sieltä asti ja viime aikoina kiinnostus on herännyt myös maastopyöräilyä kohtaan. Pidemmät matkat soveltuvat minulle parhaiten.

Mikä on mieliharjoituksesi ja miksi?

Kaikki treenit missä saa mennä kovaa. Yksittäisiä treenejä miettiessä ehkä pitkät 3-5 tunnin rauhalliset harjoitukset, joiden aikana saavutettu lihasten hapettuminen antaa hyvää nostetta seuraavien päivien treeneihin.

Kesällä treenaamiseen tulee särmää maastopyöräkisoista, joissa saa pistää sekä itsensä että kaluston lujille. Kuva: Tarja Kivirinta

Kerro meille kesäharjoittelustasi.

Kesäharjoitteluni on erittäin monipuolista. Harjoittelu koostuu rullahiihdosta, juoksusta, suunnistuksesta, maastopyöräilystä, sauvakävelystä ja voimaharjoittelusta. Tykkään kisailla myös kesäisin erityisesti juoksussa, mutta myös maastopyöräkisoja on tulevalle kesälle suunnitelmissa.

Tervahiihdosta on hyvä jatkaa Terwamaratonille ns. Tuplaterwassa.

Mikä on suosikkipaikkasi, missä olet hiihtänyt?

Ulkomailla ei ole vielä tullut käytyä hiihtämässä, joten suosikit löytyvät Suomen maaperältä. Kisapaikoista omia suosikkeja ovat Ylläs ja Ylitornio maastojensa vuoksi. Treenimielessä Syöte on ykkönen kesällä ja talvella!

Kuinka kauan viivyt Oulussa? Onko sinulla mitään erityisiä suunnitelmia?

Asun Oulussa, joten maisemat ovat tuttuja. Kisan starttihan on Utajärvellä ja maali Oulussa, joten suunnitelmana voisi olla päästä illaksi kotiin!

Miten valmistaudut kisaan? Onko mitään salaisuuksia, jotka haluaisit jakaa kanssamme?

Normaalisti olen valmistautunut Tervahiihtoon tekemällä tyhjennysharjoituksen edeltävänä viikonloppuna sunnuntai-maanantai seutuvilla. Tarkoituksena on siis hiihtää kroppa tyhjäksi ja täyttää se energialla kisaviikon aikana samalla kevyesti harjoitellen tukkoisuuden ehkäisemiseksi. Tällä kertaa valmistautuminen on vielä auki, koska helmikuu on mennyt pitkälti sairastaessa.

Viime vuonna kisaan toi oman lisämausteensa loppumatkan lumipyry. Minkälaista kisaa odotat tänä vuonna?

Uskon, että tapahtuma houkuttelee mukaan tuttuja nimiä viime vuosien ajalta. Keli vaikuttaa varmasti kisataktiikkaan aika paljon, mutta jos haluaa voittaa, kärjen mukana on pysyttävä. Noin kolmen tunnin kisan aikana ehtii tapahtua paljon, mielenkiinnolla starttia odotellen!

Mikä on kisataktiikkasi Tervahiihtoon?

Roikkua kärjen mukana 68 kilometriä Sankivaaraan asti ja vetää lopussa ylivauhtinen lead-out seuratoveri Kusti Kittilälle. Siinä samalla voisi pistää oman parhaan sijoituksen uusiksi 😉

Osallistutko After Ski -tapahtumaan Rauhalassa?

Luultavasti! Veikkaisin, että ainakin ruoka maistuu rankan kisan jälkeen!

afterski20

Tervetuloa! 🙂

Kiitos