Oma tili

MANBOX – miehille jotka tekevät muutosta!

Olipa kerran kolme ylipainoista ja tupakoivaa kaveria, Ville 102kg, Mika 120kg ja Jaakko 100kg. Eräänä päivänä miehet kyllästyivät suuriin hyllyviin vatsoihinsa, savuisiin keuhkoihinsa ja päättivät tehdä elämänmuutoksen. Miehet aloittivat kuntoilun, tavoitteena selvitä massahiihdosta kunnialla läpi. Villellä ensimmäinen tavoite vuonna 2010 oli Pogostan hiihto, jonka mies selvittikin hienosti läpi. Pari vuotta myöhemmin suostuttelujen, aikomisten ja pienen huijauksen seurauksena olivat kaverukset Mika ja Jaakko mukana Oulun Tervahiihdossa vuonna 2012.

Nyt tilanne on sellainen että yhteispainoa pojilla on noin 250kg ja tavoitteet Tervahiihtoon ovat seuraavat: Ville Paakkonen kolmikosta on optimistisesti ilmoittanut tavoittelevansa voittoa kuntosarjassa 86km matkalla, Mika Ilmakangas tavoittelee parin vaisumman talven jälkeen hyvää ja helppoa hiihtoa samassa sarjassa, ja Jaakko Räsänen hiihtää sairasteluiden sävyttämän talven jälkeen 53km matkan tavoitteena parantaa aiempia suorituksiaan.

Mikä Manbox?

Manboxiin kuuluu tällä hetkellä kolme hiihtäjää. Kriteereinä Manboxiin pääsemiseksi on ollut vaatimattomasti paino yli 100kg, entinen tupakointitausta, syttynyt intohimo kestävyysurheiluun ja luonnollisesti jäätävä huumorintaju. Voitte uskoa että on ollut puutetta kriteerit täyttävistä henkilöistä. Jatkossa aiomme virallistaa ja rekisteröidä tiimimme ja alamme ottamaan myös uusia pysyviä jäseniä porukkaan.

Tavoitteemme on 100% täyttynyt mikäli saamme yhdenkin ihmisen innostumaan esimerkillämme kestävyysurheilusta.

Manbox-nimi syntyi vuonna 2014, kun olimme Tervahiihdon jälkeen Oulussa juhlimassa. Ruokaravintolassa tarjoilija toi meille ruoan jälkeen Mentos -pastillit ja sanoi että ”tuossapa vielä pojille mentosit mieheen”. No minä kuulin sen siten että tuossapa vielä pojille menboxit mieheen. Tästä syntyi hetkessä hauska tarina. Jossain vaiheessa keksittiin meidän porukan nimeksi Menbox. Myöhemmin kuitenkin Jaakko tutkaili hieman internettiä ja esim. googleen kun laittaa hakusanaksi menbox, tulee sieltä  aika vahvoja viittauksia itämaiseen miesten väliseen -no tiedätte kyllä mihin- joten vaihdettiin nimeksi Manbox. Olemme periaatteessa kuitenkin “Humanbox”, joka on keksitty tämän vuoden Tervahiihtoa varten. Nimi viittaa siihen että höllennetään kriteerejä hieman, emme halua olla “all male panel” ja muutamme tiukat kriteerit sisältävän ”mieslaatikon” avoimemmaksi ”ihmislaatikoksi”. Tosin me itse ja myös vierailevat tähdet tulevat hiihtämään Manbox-nimen alla, mutta silti täysin “out of the box”. Kaikki ovat seuraamme tervetulleita! 🙂

Tänä vuonna Tervahiihdossa olemme yhden päivän ajan Humanbox, ja otamme siis mukaan seuraan vierailevia tähtiä. Tavoitteet vierailijoiden osalta ovat sellaiset että kaikki pääsevät maaliin ja kaksi hiihtäjää sijoittuu omassa sarjassaan viiden nopeimman joukkoon.

“Mitä nopeammin ollaan Tervahiihdon maalissa, sitä nopeammin päästään saunaan ja syömään!” – Manbox

Miten Manbox treenaa?

Tervahiihtoon olemme harjoitelleet vaihtelevasti. Viikoittain harjoitteluun käytettävissä oleva aika ja myös harjoittelumotivaatio vaihtelevat paljon johtuen hektisistä elämäntilanteista pitäen sisällään työt ja lastenhoitohommat. Niin ja pitäähän parisuhteetkin pitää kunnossa. Periaatteena meillä on ollut käytettävissä olevan ajan tehokas hyödyntäminen. Jos viikon aikana on aikaa vain kahteen tunnin reeniin, sitä ei kannata tuhlata kävelyyn vaan laitetaan tehoja peliin. Toisaalta jos aikaa onkin viiteen – kuuteen reeniin, vaatii se hieman tarkempaa miettimistä pitäen mielessä kombinaation kestävyys-, nopeus- ja voimaominaisuuksien kehittämisestä unohtamatta palautumisen tärkeyttä. Viimeisen viikon ohjelmaan kuuluu noin viikko ennen hiihtoa tapahtuva tyhjennysharjoitus, kevyt liikunta, suksikaluston viritys, tankkaaminen, valtava jännitys sekä unettomat yöt.

Mitkä ovat Manboxin salaiset aseet Tervahiihtoon?

Tämänkin vuoden Tervahiihdossa meillä on aseena voiteluvelho Sepin pettämätön voidesalkku ja kyky onnistua varsinkin erikoiskeleissä. Meillä on myös taloudellisuutta tuova Raahen Honganpalon laduilta jo pikkupoikana hankittu järkyttävän kova maksimivauhti. Ja ei myöskään sovi unohtaa tällä kertaa Oulussa odottavaa saunailtaa hiihtojen jälkeen. Mitä nopeammin ollaan maalissa, sitä nopeammin ollaan saunassa. 🙂 Tuban AfterSki-iltaan osallistuminen selviää lähipäivinä. Se riippuu miten hyvin Tervahiihdon johtaja Jani Oravamäki onnistuu meitä sinne houkuttelemaan.

Nähdään Tervahiihdossa! Ja jos haluat liittyä mukaan, lähetä Manboxiin viestiä:

skiteammanbox(at)gmail.com  

 t. Ville, Mika ja Jaakko
mika
Mika
jaakko
Jaakko
Ville