Suvi Eskola hiihti 86km mummon kunniaksi

Olen vanhana Pohjois-Pohjanmaalaisena hiihtänyt Tervahiihdossa säännöllisen epäsäännöllisesti 2005 vuoden jälkeen. Uuden kipinän sain, kun reitti vaihtui takaisin Utajärveltä Ouluun hiihdettäväksi.

Minulle pitkät hiihdot ovat ennen kaikkea itsensä voittamista, haastamista ja palkitsemista siitä, kun on talven hiihtolenkeillä jaksanut hymyillä. Vuoden 2015 helppo hiihtely pitkällä matkalla sai ilmoittautumaan viime vuonna uudelleen. Tuntoja kuvailin hiihdon jälkeen näin:
“Hiihtoa Tervahiihdossa 86km. Keli oli kuin pahansisuinen morsian; äärettömän kaunis, mutta muuta hyvää ei ollutkaan. Toppahousu-termari-hemmojen letkassa ajattelin omistaa hiihdon mummolleni, jonka saattelimme eilen haudan lepoon.
Yritin löytää letkeää, nautiskelevaa rytmiä sauvan pyöräytykseen, niin kuin muistan mummon aikoinaan tehneen. Hiihtokilpailulla ei ollut muuta yhteistä mummon kanssa kuin sinnikkyys. Sillä ajatuksella kilsa kerrallaan.
Ei siis suksi luistanut, mutta ei ollut mummon vika eikä suvunkaan. Ite piti hiihtää koko matka. Eniten maistu, selkä edellä eteen tulevat ja erään herran sanat maaliviivalla; Oot kyllä kova mimmi! Niin oonkin, vaikkei siltä koko matkaa tuntunut.”
Terkuin Suvi Savosta