Hiihtoleiri Pikku-Syötteellä Kustin silmin

Oikea talvi tekee tänäkin syksynä pienin askelin tuloaan. Tästä aivan varmana merkkinä voimme pitää avautuneita luonnonlumilatuja ympäri Pohjois-Suomen. Talvea odottaessa välillä mentiin reilulla harppauksella korkeapaineen kautta kohti lumista maisemaa ja hiihtokelejä, mutta niitä varovaisia pääkallokelin askelia sekä aivan rehellisiä matalapaineen taka-askeliakin olemme saaneet kokea tässä talven saapumista odotellessa.

Samoja tunnelmia voi havaita omissa mielialoissa, kun pyrin ymmärtämään oman urheilijastatuksen muuttumista kilpailijasta kilpakuntoilijaksi ja entistä enemmän myös valmentajaksi. Vähitellen kuitenkin huomaan, että statuksen vaihdos vapautti aikaa ja energiaa henkilökohtaisen kilpaurheilukuplan ulkopuoliseen elämään.

Osa leiriläisistä ryhmäkuvassa päätöspäivän tonttulenkkitunnelmissa.

Kilpaurheilijan elämästä vapautuneen ajan ja ennen kaikkea energian myötä pääsin kokemaan jotain aivan uutta urheilun ja liikunnan parissa, kun matkustin ensimmäistä kertaa valmentajan statuksella hiihtoleirille Pikku-Syötteelle. En todellakaan tiennyt, mitä odottaa, sillä aiempi valmennuskokemukseni pohjautuu lähes pelkästään lisenssiurheilijoiden harjoittelun koordinointiin ja mentorointiin.

”Nyt mentäisiin viikonloppu hyvin kirjavan liikuntaskaalan omaavien liikkujien kanssa. ”

Näiltä pohjilta omat tunnelmat olivat kieltämättä jännittyneet, kun seisoskelin leirinavauksessa minulle käytännössä täysin tuntemattomien osallistujien edessä esittelemässä itseäni valmentajana.

Jälkikäteen ajateltuna tuo jännittäminen oli täysin turhaa. Leiriläisten liikunnanilo oli valtavan mukaansatempaavaa. Hyvin nopeasti huomasin olevani mukana hiihdosta ja onnistumisen elämyksistä nauttivassa porukassa. Jos jokin hiihtotekniikka ei lähtenyt välittömästi leiriläisellä kulkemaan, niin yleisimpiä kommentteja olivat: ”ootappa” tai ”annappa ko minä vielä kokkeilen”.

Ja sitten kokkeiltiin ja yritettiin pienen tuumaustauon päälle uudestaan. Tämmöisen porukan mukana kelpasi toimia valmentajana. Ilmapiiri oli täysin toisenlainen, mihin totuin kilpahiihtäjän elämässä. Ainakin minulle jäi tunne, että tällä porukalla olisi voinut jatkaa vielä muutaman vuorokauden pidempään tuolla talven ihmemaassa.

Positiivisten kokemusten jälkeen tätä uutta elämäntilannetta on helpompi sulatella ja hyväksyä sen tuomat muutokset, mutta myös huomata sen tarjoamat mahdollisuudet. Iso kiitos Team Tervahiihdon poppoolle minun houkuttelusta leirille.

Oikeasti ei paljoa tarvinnut houkutella, sillä osaavien, rentojen ja positiivisten ihmisten kelkkaan on helppo hypätä. Minulle jäikin tältä reissulta tunne, että sain leiriläisiltä enemmän, mitä minä heille pystyin tarjoamaan. Iso kiitos tästä, ei ollut ihme, että ajelin leiriltä kotiin suu korvissa. Näiltä pohjilta toivottelen hyvää alkanutta talvea. Pysykäähän liikkeellä.

Koo

Matkalla Tervahiihtoon leirin järjestäjät Pikku-Syötteellä: vasemmalta Jari Huttunen ja Maija Oravamäki (valmentajat), Päivi Lohikoski (ohjelma&tiedotus), Kusti ja Jani Oravamäki (valmentajat)
Mahtava valmennustiimi Syötteen talviparatiisissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *