Esittelyssä XC Party Master Ali Leivo – polkukivaa vuorilla ja tuntureilla

Olen Ali Leivo, aikuisiällä liikuntaan hurahtanut juoksun sekakäyttäjä. Olen puuha-apina polkujuoksuseura Samba Trail Running Clubissa ja aikamoinen kyläluuta monissa kisatalkoissa kautta Suomen. Aika vähän tulee varsinaisesti kisattua nykyään mutta fiilikseen pääsee hyvin myös jeesijoukoissa, etenkin reittitiimeissä. 

Mitä polkujuoksu sinulle merkitsee? 

Super-Sinin ylivoimaisen kestävyyskunnon salaisuudet

Sinin TOP 10 periaatteet

  • Minulla on 20 vuoden tausta kestävyyslajien parissa ja lahjakkuutta ”kestävyysgeenien muodossa”.
  • Liikunta on minulle elämäntapa, se tuottaa minulle suunnatonta iloa ja antaa energiaa.
  • Olen löytänyt kokemuksen kautta tasapainon harjoittelun ja levon suhteen.
  • Kuuntelen tarkoin kehostani

Harbin ITU Winter Triathlon World Cup

  1. Hanki viisumi ajoissa!
  2. Lataa Wechat ja/tai VPN puhelimellesi JO Suomessa
  3. Ota oma maastopyöräsi mukaan.

Nämä kolme asiaa tuli opittua kantapään kautta, kun lähdin ensimmäiselle kisareissulleni Kiinaan.

Sain marraskuun viimeisellä viikolla ITU:lta (Kansainvälinen Triathlon Union) kutsun Kiinan Harbinissa 4. tammikuuta järjestettävään …

Palautumisen opettelua – Miten kilpahiihtäjä seuraa palautumista?

Kirjoittaja: XC Party Master Ida Meriläinen

Kysyttäessä kuinka palaudun, joudun laittamaan ajatteluni puntariin. Rehellisesti en osaa suoraan vastata kuinka palaudun. Perusasiat kuten lepo ja terveellinen ravinto ovat olleet palautumiseni kulmakiviä tähän saakka. Olen aina ollut hyvä nukkumaan päiväunia ja ne …