Hero Mira jatkaa Riikan valmennuksessa hyvinvoinnin polulla

Espoossa on päässyt juoksemaan kesäisiä polkuja jo hyvän tovin. Metsä ja liike on ollutkin ihana ja tarpeellinen aivosumun torppaaja etätyö- ja taaperoarjen keskellä. Tosin yhtä hauskaa on ollut napata aamuisin muksu rattaisiin ja hilputella yhdessä aamuaurinkoon happihyppelylle ennen päivän touhuja.

Kun aloitin viime syksynä XC Party Herona Riikka Tulpon valmennuksessa, oli tavoitteenani treenata juoksukuntoni NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrin reitille. Rakastan metsää ja luontoa, ja halusin päästä haastamaan itseäni poluilla maastopyöräilyn lisäksi myös juoksutossuissa.

Vauva-arkea oli valmennuksen alussa takana kymmenisen kk ja puhkuin intoa hiljalleen parantuneiden yöunien seurauksena. Halusin omaa aikaa ja päästä takaisin niihin samoihin treenifiiliksiin ja tavoitteisiin, joita minulla oli ennen raskautta ja uudenlaista elämäntilannetta.

Riikan ohjaksissa ja neuvoilla oli hyvä lähteä kaivamaan hetken uinunutta peruskuntoa ja saada myös omaa aikaa treenien merkeissä. Viime syksyn väriloiston keskellä juostessani ja kuntopiirihikeä otsalta pyyhkiessäni olin varma tavoitteestani ja onnistumisestani. Olinhan ennenkin tehnyt sen, mitä olin päättänyt.

Jouluun mennessä olin kehittynyt mielestäni hurjasti. Sykkeet pysyivät lenkeillä kurissa aiempaa paremmin, jalka oli kevyempi ja kadonneita lihaksiakin alkoi löytyä jälleen. Treenaminen oli kivaa ja antoi enemmän kuin otti.

Treenaaminen ja tavoitteisiin pyrkiminen on kuitenkin paljon muutakin kuin itse treeni. Ja se kaikki muu ei ollut niin hyvin kuin olisi toivonut.

Väliin jääneet lounaat, vähäuniset yöt ja kehonhuollon unohtaminen alkoivat tehdä hiljalleen lenkeistä raskaita ja rasitusvammoja alkoi tulla eteen tuon tuosta. Välillä juoksukengät olivat telakalla vihoittelevan akillesjänteen takia ja seuraavaksi pakaraan iskeneen kipukohdan taltuttamiseksi.

Kun Riikka otti puheeksi tahdin hiljentämisen ja tavoitteellisen treenaamisen muuttamisen hetkeksi liikunnanriemuksi ja hyvänolonliikunnaksi, jouduin keräilemään kuntoilijaminääni hetken. Olin pettynyt ja tunsin epäonnistuneeni täydellisesti.

Olin asettanut itselleni tavoitteen, josta olin päättänyt pitää kiinni. Se mitä päätetään, se myös tehdään -ajatus oli päässäni niin kirkkaana, että unohdin kuunnella tärkeintä, omaa kehoani.

Oman pään sisällä luoduista odotuksista ja tavoitteista on joskus hankala päästää irti tai edes vähän höllentää niitä. Jopa silloin, kun siihen on todellinen tarve ja syy. Tajusin tilanteeni kunnolla vasta juteltuani Riikan ja ihanan XC Partyn puuhanaisen Päivin Lohikosken kanssa.

Elin alkukeväästä uudenlaista arkea pienen lapsen töihin palanneena äitinä. Ristiriita ajan jakamisesta työn, omien treenien ja lapsen kanssa vietettyjen tuntien välillä oli iso. Olin väsynyt ja tunsin olevani koko ajan väärässä paikassa. Suoritin niin arkea kuin liikuntaa.

Kun lopulta annoin Riikan ohjaksissa itselleni mahdollisuuden löysätä omaa vaatimustasoani ja hellittää hetkeksi tavoitteistani, huomasin nauttivani liikunnastakin paljon enemmän.

Riikka on auttanut minut hyvään alkuun polkujuoksussa ja treenikunnon uudelleen rakentamisessa, mutta ennen kaikkea hän on antanut huiman kuntoilijan eväskorin täynnä palautumisen tärkeyttä, oman kehon kuuntelua, armollisuutta sekä ilolla treenaamisen asennetta.

Treenaaminen ei tarkoita pelkkää liikuntaa. Joka päivä hikoiltu lenkki ei auta, ellei välissä ole tarpeeksi nukuttuja tunteja, lautasella tarpeeksi ravitsevaa ja terveellistä ruokaa ja kehossa kepeä balanssi.

Ruokarytmin koulimisessa sain apua Anu Junnilalta enkä enää skippaile lounaita kahvikupillisen voimin. Tasaisin väliajoin ruokalautasen eteen istahtaminen on paljon parempi tapa kuin illalla jääkaapin kahvassa roikkuminen päivän energiavajeen korjaamiseksi.

On myös ollut ihanaa huomata, miten pienen lapsen kanssakin pystyy liikkumaan. Se on erilaista, mutta hurjan kivaa. Ja mikäpä olisikaan parempaa liikuntakasvatusta kuin yhdessä tekeminen. On onni ja ilo olla liikuntalähettiläänä omalle lapselle.

On ollut ilo treenata XC Partyn riveissä ja Riikan valmennuksessa nämä kuukaudet. Hero-polustani tuli kiharaisempi kuin oli suunnitelmissa eikä kompuroinneilta vältytty, mutta hyvissä käsissä on ollut ilo paikata polvet ja jatkaa matkaa hymyssä suin.

Olisi ollut helppo todeta oman karhunkierrostavoitteeni jääneen väliin korona-arjen ja siirtyneen kisatapahtuman vuoksi. Mutta ehkä sittenkin tärkeämpää on todeta ääneen omat rajansa ja muistuttaa omalla esimerkillä jokaista kuntoilijaa arjen kokonaiskuormituksesta ja sen vaikutuksesta jaksamiseen ja treenaamiseen.

Somen liikuntapäivityksiä seuratessa on myös hyvä muistuttaa itseä yksilöllisyydestä ja omista voimavaroista. Jokaisen lenkkipäivityksen takana on arki ja arjen pyöritys, mikä ei näy muille.

Minä suuntaan Riikan valmennuksessa kohti kesäisiä polkuja ja kuntoilijan balanssia.

Kemufiilistä treeneihin ja iloa poluille!