Oma tili

Kirkkaita päiviä, latua loputtomiin, tunturimaisemia ja ystäviä

Kyllä! Suosittelen Suomen Lapin maisemia hiihdon ystävälle!

Keväällä aamun sarastus herättää aiemmin, kuin marraskuun lumileirillä. Keväällä voit valita useasta reitistä mieluisimman, voit valita vauhdin ja taukojen määrän aivan mielesi mukaan. Kun 11 kk on tehnyt määrätietoista treeniä onnistuneen hiihtokauden eteen, on aivan eri juttu laittaa sukset jalkaan ajattelematta treenin kestoa tai tarkoitusta. Ja minä sain kokea sen ensimmäistä kertaa nyt 24 -vuotiaana! Lapin kevään nimittäin.

Girlpoweria Levillä!

Ladulla saattoi hujahtaa neljätuntinen ja siinä innostuksissani tuli juotua vain yksi tai kaksi hörppyä urheilujuomaa. Niin niukka juominen oli minun keholle virhe. Yhdeltä 40km lenkiltä en meinannut jaksaa viimeisiä kilometrejä pois.

Hurja tunne!

Minulle taisi siis Ylitornion SM kolmekymppinen tehdä tehtävänsä juuri päivää ennen siirtymistä Leville. Niinpä neljä päivää innokasta hiihtoa Lapissa riitti vetämään olon niittiin. Sitä niin innostui maisemista, ystävistä ja ajattomuudesta!

Mutta vielä palatakseni Ylitornion kolmekymppiseen. Mikä flow! Mikä tunne! Ja kuinka upea isän voitelema suksi! Hiihdin Ylitorniolla parhaan normimatkan SM -sijoitukseni ollen 23., kun viime kaudella olin 33. Sprintistä toki löytyy 15. sija, jota lähdenkin parantamaan jatkossa.

Taisi minun nousevalta kevätkunnoltani loppua aika kesken, mutta sitäkös innokkaampana suuntaan kohti uutta treenikautta ja jatkan siitä mihin nyt jäin!

Kirjoittaja: Ida Meriläinen

Suomen iloisin ja positiivisin maastohiihtäjä ja liikuntatieteiden opiskelija Jyväskylästä. Minua draivaa eteenpäin jatkuva halu kehittää itseä sekä saavuttaa onnistumisia ja unelmia. Haluan välittää hiihtourheilun ilosanomaa ja olenkin vetänyt talvisin useita hiihtokouluja Keski-Suomessa taaperoista vaareihin.