Oma tili

Marika Tiiperin NUTS Pyhä maraton

Innokkaalla ja odottavaisella mielellä aloitin viimeisen viikon ennen kauden huipennusta eli Pyhää. Treenit olivat pääsääntöisesti kulkeneet kivasti. Ei tietty aina, mutta ihan hyvä fiilis oli kunnon suhteen. Kesän Hetta-Pallas reissulla ylämäissä tossu nousi kivasti👍. Mäkitreenit olivat tuottaneet tulosta. Töiden alkaminen jälleen loman jälkeen toi hieman haastetta viime viikkoon. Väsytti🥱😴. Tiistaina kävin hierojalla ja jalat olivat loppuviikosta hyvän ja kevyen oloiset. Kärsin ajoittain mahaongelmista ja to/pe oli huonoja päiviä sen suhteen. Pe iltana olo oli jo parempi ja ihan hyvillä mielin suuntasin Pyhälle. La aamunakin fiilis oli hyvä. Pientä häikkää oli edelleen mahassa, mutta verkassa olo tuntui hyvältä ja jalat kevyiltä🏃‍♀️. Matka eteni mukavasti hieman yli puolen välin. Pyrin juomaan ja syömään tasaisesti, mikä meinasi välillä unohtua🙈. Puolen välin jälkeen alkoivat jalkakrampit ja mahassa velloi🤢😊. Kävin pari kertaa metsän puolella helpottamassa oloa ja koitin syödä ja juoda. Krampit eivät helpottaneet kuin ajoittain eikä oikein mikään uponnut sisään. Matkanteko hidastui aika lailla. Ajatus oli kuitenkin tulla maaliin asti vaikka sitten kävellen. Maaliin pääsin ja olin tyytyväinen. Totta kai harmitti nuo ongelmat, mutta tätähän tämä välillä on😊. Eipä ole ikinä ollut kramppeja juostessa, joten tulipa koettua sekin😬. Reitti oli kiva, mutta haastava tällaiselle aloittelevalle polkujuoksijalle. Nälkää kyllä jäi ja halua kehittyä myös polkujuoksun saralla. Kivikossa etenemistä pitäisi treenata ja PALJON🙉😊