Mikä on parempaa kuin mutatreffit? No hiihtovaellus yhdessä hurmurin kanssa!
Mitä tekisit, jos saisit viisi päivää kahden kesken puolisosi kanssa ensimmäistä kertaa yli 14 vuoteen? No me hiihdettiin!
Ehdin haaveilemaan pitkään kaamos- ja hiihtovaelluksesta. Tänä talvena alkoi näyttää siltä, että sille voisi avautua sauma. Kolmilapsisessa perheessä ei kuitenkaan ole yksinkertaista järjestää aikaa pohjoisen retkelle – etenkin kun yksin jo siirtymät vievät paljon aikaa. Nyt kuitenkin keksimme yhdistää pohjoisen joululomareissumme vaellukseen – viikon yhteisen joulun vieton jälkeen lapset ja täti lähtisivät yhdessä yöjunalla Tampereelle ja mummulaan.
Joustavuus ja epävarmuuden sieto ovat hyviä ominaisuuksia reissua suunnitellessa.
Korona ei helpottanut suunnittelua: tuleeko matkustusrajoituksia, uskaltaako lapsia laittaa tädin kanssa yöjunalla kohti etelää joulun vieton jälkeen, voiko lapset edes kyläillä mummulassa korona-aikaan!? Uskaltaako tässä edes varata kalliita junalippuja, saati välineitä, varusteita ja varaustupia?!?
Testihiihtovaelluskin jäi tekemättä. Alunperin meidän piti tehdä testi-hiihtovaellus Salamajärvellä joulukuun alussa. Lunta ei sitten satanutkaan tarpeeksi ennen ajankohtaa, joten se jäi toteutumatta.
Joustavuutta kysyttiin myös silloin, kun alkuperäinen suunnitelmamme hiihtovaelluksesta UKK:ssa alkoi näyttää huonolta heikon lumitilanteen vuoksi. Viimeinen niitti oli, kun vaelluksen alkuperäiseksi lähtöpäiväksi annettiin pakkasvaroitus, kun pakkasta luvattiin jopa -30C ja enemmän.
Vaihdoimmekin suunnitelmia lennosta. Sekä lähtöpäivä että kohde muuttuivat kertarytinällä. Turha pitää tiukasti kiinni suunnitelmista. Siirsimme lähtöä parilla päivällä sen verran (ja odotellessamme hiihdimme Yllästä ympäri), että pahimmat pakkaset lauhtuivat. UKK-puiston Luirojärven vaellus vaihtui Pallas-Yllästunturin vaellukseen.
Reitiksemme muodostui Vuontispirtti – Hannukuru. Hannukuru-Vuontispirtti-Montellinmaja – Nammalkuru. Hannukurusta harkitsimme tunturin kiertämistä länsireittiä montellinmajalle, mutta umpisessa päivämatka olisi kasvanut liian pitkäksi. Molemmat yöt nukuimme (sikeästi) autiotuvissa. Matkalla ei juuri muita nähty – yksi kolmen hengen seurue suksien päällä ja jälkimmäisenä yönä muutama muukin eksyi Nammalakurun autiotupaan.
Yleensä 40 kilometriin menee pari, kolme (kärryn kanssa huonolla luistolla neljä) tuntia, mutta tällä kertaa meni kolme päivää! Huippunopeus oli parhaimmillaan umpihangessa 1km/h ja samalla sykkeet olivat tapissa hiihtäessä syvässä lumessa umpihangessa tunturin rinnettä ylös.
Mitä saimme reissusta? Mieletöntä yhdessäoloa ja yhteyttä, yhteisiä kokemuksia, täyttä hiljaisuutta, valkoisuutta silmänkantamattomiin, avaria tunturimaisemia ja uskomattoman kauniita lumenpeittämiä kitukasvuisia puita.
“Lisäksi se tunne, kun tällainen rauhaton menijä on vihdoinkin perillä. Koko ajan. Myös liikkeessä. Etenkin liikkeessä, mutta myös pysähdyksissä, tauoilla, tuvassa.”
Mikä onni onkaan, että saan seikkailla puolisoni kanssa! Jakaa yhteiset mielenkiinnon kohteet ja sen, että me molemmat haluamme viettää harvinaisen lyhytloman pakkasessa retkellä keskellä tuntureita. Seuraavaa yhteistä retkeä odotellessa!
Susanna Ylinen
