Pyhä Tunturimaraton – ensikertalaisen kokemuksia konkarin matkassa

Polkujuoksu on kansainvälisesti ja kotimaassa nouseva laji. Vuonna 2018  Pyhä-Luoston kansallispuistossa kulkeville reiteille starttasi 535 juoksijaa, joiden mukana oli 16 eri kansallisuutta. Yksi lajin kuningattarista, Suunto-Salomon Teamin, Maija Oravamäki osallistui myös Pyhän Tunturimaratonille. Maijan matkaan reissuun lähti viestintä- ja kestävyysurheiluaktiivi Päivi Lohikoski kokemaan ensimmäistä polkujuoksukisaansa. Maijan toive oli saada alle kunnon harjoitus kesällä 2018 kuun vaihteessa käytyyn 100km ultraan Chamouniexssa Alpeilla, jossa nousumetrejä oli Pyhään verrattuna seitsenkertainen määrä. Kotimaan kisat ovat loistavia harjoituksia kansainvälisiin kisoihin.

Millä pohjilla puolikkaalle?

Kuntoilen hiihtäen ja maastopyöräillen, mutta tänä kesänä olen saanut alle myös jonkun verran polkujuoksua ja runsaasti sauvakävelyä, joten kun tarjoutui tilaisuus lähteä Maijan matkaan NUTSeilemaan Pyhälle, oli helppo vastata ”Tahdon.” 🙂 Kahden viikon varoitusajalla lähdin siis mukaan polkupuolikkaalle!

Minulle oli heti selvää, että en voi edes harkita kokomatkaa, koska jalat eivät ole tottuneet iskutukseen maastopyöräilyssä ja hiihdossa. Nuoruusvuosien urheiluvammoista on perintönä ”letkunilkat” venyneine nivelsiteineen, jotka nyrjähtävät todella helposti. Massahiihdoista tiedän, että kun kroppa väsyy, myös sen hallinta heikkenee, ja jalat pahimmillaan ovat hallitsemattomat betonimöykyt.  Tämä yhdistettynä vaativaan tekniseen maastoon johtaa helposti kaatumisiin ja nilkan nyrjähtelyihin yms. Oman kuntoni tuntien tiesin, että jaksan helposti sen puolikkaan loukkaantumatta, kun vain keskityn enkä lähde höökimään liikaa.

Minulla oli siis edessä ensimmäinen polkujuoksupuolikas ikinä, konkarin matkassa!

Valmistautuminen viikonloppuun

Olen tottunut lenkkeilemään useita tunteja, ja tankkausta olen harrastanut vain massahiihdoissa tai pitkille maastopyörävaelluksille. Nyt ajattelin, että olisi viisainta tankata, koska olen juoksussa kärsinyt usein vatsavaivoista ja esim. geelejä en voi juoksun aikana nauttia. Hiihdossa puolestaan ei geelien kanssa ole mitään ongelmia. Oli löydettävä sopivat energiat matkaan.

Arkiruokatottumukset vinksalleen muutamaksi päiväksi

Tutustuin eri juoksufoorumien  maratonjuoksun tankkausohjeisiin. Poimin sieltä itselleni vinkeiksi lihattoman dieetin, vihannesten poiston muutamaksi päiväksi, ja lisäsin dieettiin tankkausjuomat, sokeriset jugurtit ja mehut, kasvismakaronilaatikon ja vihreät kuulat.

Näiden tuloksena olo alkoi olla kisaa edeltävään torstaihin mennessä porsasmainen normaalioloon verrattuna. Aloin jo odottaa lauantaita, jolloin pääsisin  kunnolla lenkille! Perjantaina ennen kisaa oli muuten normaalin ravinnon päivä, paitsi valitsimme ilta-ateriaksi Kemijärven ABC:llä ateriaksi salaatin sijaan vuohenjuustopastaa. Kala olisi ollut parasta, mutta sitä ei saanut.

Harjoittelu edeltävällä viikolla

Maija ohjeisti tekemään tasaisen kovan vk -juoksutreenin edeltävänä viikonloppuna, lepäämään tiistaina, torstaina ja perjantaina ja tekemään vain keveitä treenejä muina päivinä. On tärkeää että vk- treeni ei ole liian kova. Pajatsoa ei missään nimessä saa tyhjentää viikkoa ennen tapahtumaa. Olen treenailut kesän aikana 8-16h viikossa ja niinpä torstaihin mennessä hyvin syötyäni ja lepäiltyäni oli todellakin semmoinen olo, että tarvitsen tekemistä!

Lepo ja lähestyvän tapahtuman mukana tuleva jännitys alkoi tuoda esiin erilaisia tuntemuksia kropassa: akilesjännettä kirraa, polvea vihloo ja takareisikin temppuilee. Minulla ei ole ollut mitään vaivoja koko vuonna, joten pistin nämä tuntemukset jännityksen piikkiin ja sanoin ”Shut up Legs!”

Kävin keskiviikkona pienen 4km juoksulenkin ja lisäksi tein parina päivänä joogaa, joka poistaa jännitystä, venyttää ja saa aineenvaihdunnan kivasti liikkeelle. Pyöräilin myös uimaan lähirantaan joka päivä. Suosittelen lämpimästi joogaa sekä kuntoilijoille että kilpaurheilijoille! 🙂

Kisakylässä

Saavuimme Pyhälle perjantaina illalla ja hilpeän automatkan päätteeksi oli hieno fiilis mennä hakemaan numerolaput ja kisainfoa. Lappua hakiessa iloksemme selvisi, että olimme GPS-seurannassa, joten kotiväkikin saattoi seurata meidän taivalta Pyhätunturin kansallispuistossa.

Pääsimme vielä iloisen NUTS -tiimin haastatteluun, jossa konkari neuvoo keltanokkaa. Videolla Maija kiteyttää tärkeimmät asiat:

  1. Nouse aamulla ylös kolme tuntia ennen starttia aamupalalle.
  2. Nauti itselle sopiva hyvin sulava aamupala. Meillä se oli puuroa, kahvia, soppaa ja kananmunia.
  3. Lämmittele ennen juoksuun lähtöä.
  4.  ÄLÄ LÄHDE LIIAN LUJAA ALUSSA!

Kisa-aamu

Yöllä sateli vettä ja nukuin koiranunta upeassa hirsimökissämme. Heräsin aamuun jo neljältä, enkä saanut enää unta. Olen selvinnyt pikkulasten kanssa kolme ja puoli vuotta putkeen huonoilla unilla, joten tiesin jaksavani yhden kisan näinkin. 🙂

Tehokaksikko valmiina matkaan!

Totesin aamulla jälleen kerran, että olen elämyshakuinen temperamentti, joka nauttii tällaisesta itsensä haastamisesta! Ahdisti, mutta mukavalla tavalla. Täyttelimme siinä geeli- ja juomapulloja, ja spekuloimme vaatevalintoja. 🙂 Minulla oli mukana viisi eri paitaa, samoin Maijalla, vaikka kummallekin oli jo alusta selvää mikä on ”The Kisapaita”. Kummallekin se tarkoitti kulahtaneita, hiertämättömiä ja tuttuja turvallisia paitoja. Valitsimme myös hameet – vaikka ne sitten kisan aikana pyörivätkin päällä ihan miten sattuu! 🙂

Startti

NUTS starttialueella on A-luokan musat ja tunnelma ja viimeistään sinne tultaessa alkaa menojalkaa vipattaa. Tapasin paljon polkujuoksuguruja, jotka vaihtoivat kuulumisia eri verttikisoista yms. Polkujuoksuun on syntynyt aika lyhyessä ajassa eri sarjoja ja kokonaan oma kulttuuri. Porukka oli todella kannustavaa ja positiivista.

Kun oma lähtö oli edessä, ei jännittänyt enää yhtään, oli vain mukava päästä matkaan. Otin sauvat mukaan, vaikka niitä ei minun lisäkseni ollut kuin muutamalla muulla. Tiedän että saan ylämäessä niistä lisävauhtia ja pystyn etenemään taloudellisesti ja paremmin kuin juosten, joka ei ole vahvuuteni. Ehkä sauvoista oli kuitenkin lähinnä henkistä tukea köykäisen juoksuharjoitteluni tueksi.:D

Tunturimaratonin puolikkaan porukka lähti matkaan reippaasti ja hölkkäsin rauhallista vauhtia, kunnes ensimmäisessä ylämäessä porukka alkoi kiipeämään jyrkkää laskettelurinnettä ylös. Tästä matka jatkui taas hölkällä, kunnes meno sumppuuntui portaisiin. Siinä sai seisoskella ja odotella omaa vuoroa aika kauan, jonka jälkeen matka eteni aika hitaasti. Märät portaat ja puurakennelmat ovat liukkaita ja jono oli tiivis.

Tekninen reitti

Reitti oli mitä odotinkin, vaativaa ja siinä oli kaikkea: upottavaa suota, teknistä juurakkoa ja kivikkoa, pitkoksia, rakkaa, metsäpolkukönyämistä jossa neulaset tarttui päähän, soratietä ja heinikkoa. Oli helppojakin latupohjapätkiä, mutta kivikot Lapissa ovat jotain muuta mihin Oulussa olen tottunut: 11km huoltopisteellä koin kokonaan uuden tunteen:

”Kroppa oli tuore, mutta pää oli keskittymisestä väsynyt.”

Askeltamiseen piti koko ajan keskittyä, jotta en kompuroi ja kaadu. Kivilohkareilla tasapainoilu ja juurakoissa hyppely voi koitua kohtalokkaaksi. Matkalla olikin jo pari keskeyttänyttä: oli revähtänyt takareisi, nyrjähtänyt nilkka ja raajahalvaus. Myös letkassani juosseet kaatuilivat välillä.

Tekninen vaativa maasto vaatii uhrinsa

Löysin pian juoksuseuraksi rovaniemeläisen Pekan, joka myös harrasti maastopyöräilyä ja perhokalastusta. Pekan kanssa poristessa menikin matka mukavasti välillä kävellen kivikoissa ja helpoimmat kohdat hölkäten. Puolivälissä Pekka kysyi että jatketaanko yhdessä samaan vauhtiin ja vastasin, että jatketaan vain!

Onneksi Instasta tuttu Salomon-Suunto ultrajuoksija Markku Kouva kysyi minulta puolimatkan krouvissa, että miten menee, ja paljonko olen juonut. Olin nimittäin juonut ihan liian vähän, ja se olisi voinut koitua kohtalokseni. Join siinä sitten heti  kunnolla ja täytin myös juomaliivini urheilujuomalla. Tämä 11-13km kohta oli ainoa kohta, jolloin tuntui lievää väsymystä matkan aikana.

Henkeäsalpaavat maisemat ruskaisessa aurinkoisessa tunturissa antoivat voimaa ja vaikka olin luvannut itselleni olla näpelöimättä kännykkää, oli tässä vaiheessa pakko pysähtyä kuvaamaan! Kameran linssi oli tosin niin hikinen että kuvat vähän epäonnistuivat. 🙂

Loppuhuipennus

Matka eteni todella nopeasti ilman vaikeuksia, ja pian olikin edessä enää pari kilometriä ja viimeisiä kovia nousuja Kultakeron rinnettä ylös. Nyt olikin ensimmäistä kertaa sauvoista todella paljon hyötyä. Jaloissa tuntui jo matkanteko, ja tuntui mahtavalta ottaa sauva kauniiseen käteen, ja alkaa tunkkaamaan rinnettä ylös myös ylävartaloa käyttäen.

No tunkkaaminen tuntui kevyeltä ja niin omalta!  Tuli sellainen olo ensimmäistä kertaa että teen omaa tuttua juttuani. Matka jatkui jyrkkää heinikkoista rinnettä alas. Muistin Maijan ohjeet:

”Alamäet rullaten pienellä askeleella!”

Jalat oli nyt hyvävoimaiset, kipuja, rakkoja yms. ei ollut ja niinpä pystyin hyvin hölkkäilemään rinteen alas. Kun kisakeskuksesta alkoi kuulua mahtavat ysäribiisit ja kuulutukset, pistin hanaa. Yleisö kannusti kuin suurillekin tähdille, ja niinpä kirmasin onnellisena ja hyvävoimaisena maaliin!

Iloinen tuuletus maalissa. Kuva: Vesa Aurala

Reissu meni ihan nappiin! Polkujuoksusta jäi hyvä fiilis, en kompuroinut enkä kaatuillut ja sain hyvää oppia siihen, että jos haluan parantaa suoritusta pitää:

  1. Juosta enemmän
  2. Juosta mäkisessä maastossa
  3. Juosta kivikoissa ja teknisissä maastoissa
  4. Pitää haluta mennä kovaa! Polkujuoksussa on sallittua myös mennä nautiskellen ja hiljaa, minä menin nyt tällä höpöttelystrategialla.

Tavoitteeni oli päästä ehjänä maaliin ja se tavoite täyttyi. Ja ehdottomasti osallistun uudelleen näihin geimeihin! Maijalle jaettiin onnitteluja voitosta! Et ihan pääsyt ohi kokomatkalta! Hahaa!

t. Päivi

Tunturikuvat minun kännykästä

Tunkkauskuva minusta: OneVision.fi Juha Saastamoinen

Tuuletuskuva maalissa: Vesa Aurala

Suoritus Stravassa

 

  • XC Party leirit, klubilenkit ja valmennus ryhmille ja yksilöille

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *