Riikan verkkovalmennuksessa kohti 55km ultramatkaa ensi keväänä

XC Party Hero valmennusten ambassadoriksi valittiin Mira Pelo Helsingistä, jota Riikka parhaillaan valmentaa kohti NUTS KK 55km matkaa. Heitimme Riikalle muutamia kysymyksiä, että miten  valmennus on sujunut.

Kaksi kuukautta harjoittelua on jo takana

Yli pari kuukautta on jo hurahtanut Miran kanssa yhteistä valmennusmatkaa. Oli niin ihana saada Mira mukaan tähän projektiin!

Miralla on tähtäimessä NUTS KK keväällä 2020, matkana 55km. Miralla on vahva kestävyyspohja juoksun, maastopyöräilyn ja maastohiihdon parissa. Näin valmentajan silmin monipuolisuus on valttia, pelkkä juoksu on liian yksipuolista kuormittamista keholle.

Miten seuraat kokonaiskuormaa ja palautumista etänä?

Miran nykyinen elämäntilanne pienen lapsen kanssa asettaa haasteita, niin urheilijalle kuin valmentajallekin – huonosti nukutut yöt erityisesti kuormittavat. Valmentajan on oltava herkällä korvalla, varsinkin kun kyseessä on etävalmennus eikä valmennettavaa näe fyysisesti.

Valmentajana haluan nähdä ja ottaa huomioon asiakkaan kokonaisuuden. Kaikki elämässä tapahtuva vaikuttaa treenivireeseen – jos töissä, parisuhteessa tai taloudellisesti on henkisesti raskasta, on turha kuormittaa kehoa rankoilla treeneillä.

Aina omaa kuormittuneisuutta ei välttämättä huomaa edes itse. Onneksi nykyisin on mittareita, jotka antaa suuntaviivoja omasta unenlaadusta ja kuormituksen tilasta. Tärkeintä tietenkin on oppia kuuntelemaan omaa itseä. Mirallekin olen puhunut elämän palapelistä. 🙂

Nyt kun ollaan pari kuukautta haettu treenituntemusta ja treenien sovittamista lapsiarkeen, voidaan rauhassa alkaa nostamaan treenimääriä ja ottaa mukaan nopeustreenejäkin. Tästä on hyvä jatkaa motivoituneen urheilijan kanssa!

Oletko luonnossa viihtyvä elämysliikkuja? Haluatko sinäkin kohti kesän polkujuoksutapahtumia? Minä aloitan myös XC Party verkkovalmennustiimien valmentajana tammikuussa. Tiimit aloittavat 7.1.2020. Ilmoittautuminen tiimeihin alkaa 1.12.2019.  Lähde mukaan tiimiini!

t. Riikka

 

Riikka on työskennellyt liikunnanopettajana ja hänellä on pitkä kestävyysurheilijan tausta. Hän suorittaa parhaillaan valmentajan ammattitutkintoa. Valmentajan on tärkeä kehittää itseään ja valmennustaitojaan, jotka pääsevät jatkuva kasvuun valmentajaopinnoissa ja valmennustyössä. #miragoesNUTSKK55
Mira on päässyt sopivaan treenirytmiin ja nyt suunta on vahvasti kohti NUTS KK 55km matkaa ensi toukokuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *