Oma tili

Tervetuloa tiimiin XC Party Master Satu Puolakka! Ultrajuoksija ammentaa voimaa luonnosta

Tervetuloa tiimiin liikunnanohjaaja, polkujuoksija Satu Puolakka Sallasta! Alla Satun haastattelu, olkaa hyvät. Katso myös Satu FAQ alta.

Mikä sinua draivaa kestävyysliikunnassa?

Lenkille draivaa pään tuuletus ja irtautuminen mieltä vaivaavista asioista, vaikka lenkillä on joskus mukava pohtia ja ratkoa myös ongelmia. Juoksen tai pyöräilen pääasiassa yksin, että voin mennä fiiliksen mukaan sellaista vauhtia kuin haluan ja saan hautautua oman pääni sisään.

Lenkin jälkeen onkin sitten paljon “puhtaampi” olo. Tietysti välillä on terapeuttista käydä porukalla lenkillä, jolloin pääsee kuulemaan myös muiden mielipiteitä mieltä askarruttaviin asioihin. Myös uteliaisuus ajaa lenkille, on mukava lähteä tutkimaan uusia polkuja ja löytää uusia kivoja reittejä.

Lisäksi lenkille vie ensi kesän tavoite Ultra Trail Tour Finland -liivi eli Karhunkierroksen 166k, Ylläksen 160k ja Vaarojen 130k. Oli jo viime kesän tavoite, mutta sattuneesta syystä kun kisat peruuntuivat, niin tuli vuosi lisää aikaa treenata, hyvä niin 😄

Satu lenkkeilee mielellään yksin ja porukassa. Yksin lenkkeillessä vauhdit ovat sopivimmat, mutta porukkalenkkejäkin tarvitaan.

Miksi polkujuoksu?

Siistein laji taitaa olla polkujuoksu. Helppo lähteä lenkille mistä vain, polkuja yleensä löytyy, useasti löytää paikkoihin minne muuten ei välttämättä tulisi lähdettyä.(Aika paljon olisi jäänyt hienoja paikkoja näkemättä ilman polkujuoksua).

Eteneminen on nopeampaa kuin kävelyssä, jolloin ei tarvitse käyttää montaa päivää johonkin pitempään lenkkiin vaan voi käydä vaikka päivässä juoksemassa esim. Karhunkierroksen ja silti nauttia maisemista. Polkujuoksu on monipuolista ja tehokasta liikuntaa. 😊

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Joskus oon sanonut että oon äkäinen kuin ampiainen ja siks miula on mahassa ampiais-tatska 😂eli kun miut suututtaa niin osaan olla hyvinkin pisteliäs ja ärsyttävä. Eli lisään kyllä “vettä myllyyn” parhaani mukaan 🙈Onneksi kuitenkin pääosin hyvinkin iloinen ja leppoisa 😁

Mieluisimmat treenimaastot Suomessa

Suosikkitreenimaastot on vaihtelevia polkuja ranta- tai tunturimaisemissa. Kuitenkin mielellään juostavaa, sopivasti teknisyyttä sisältäen. Imatralta voisi mainita Hossukan ja Karhumäen alueen polut. Tuntureilla tykkään treenata Kiilopäällä, koska siellä pääsee juoksemaan pitkiä, loivia ylämäkiä joista tykkään. Ja tietysti Sallasta löytyy kanssa mukavan vaihtelevia polkuja ja lisäksi niitä pitkiä ylämäkiä.

Suosikkitreenit

Kyllä suosikkitreeni taitaa olla ylämäkijuoksu. Noin 5 min juosten ylös ja palautellen hölkkäämällä alas. Toistelen sitten 10 kertaa. Kehittää hyvin hapenottokykyä ja lisäksi siitä saa mukavan lajivoimatreenin jaloille. Myös tunkkaaminen on kivaa. Viimeisen vuoden aikana ylämäistä on tullut itselle se juttu.

Treenin jälkeen syön, koska sitten palautuminen lähtee käyntiin saman tien. Yleensä teen ruuan aina valmiiksi, että treenin jälkeen pääsee heti syömään, eikä tarvitse enää valmistella mitään. Vaikka olenkin pieni ja pippurinen niin silti syön kuin hevonen 😂

Hienoin urheiluhetki

Hienoin urheiluhetkeni on ehdottomasti Vaarojen Maratonin 130k läpäisy vuonna 2019. Ensimmäinen kierros meni helposti ja toinenkin meni ilman vakavempia ongelmia, mutta väsymys oli jäätävä. Olisi tehnyt mieli nukkua juostessa, joten vauhti tietysti hidastui.

Mutta maaliin tultiin, eikä tehnyt tiukkaakaan aikarajojen puitteissa. Fiilis sen jälkeen oli aivan mahtava ja iso kiitos kuuluu ystävälle, jonka kanssa matka taivallettiin.

Parhaat treenimaastot

Talvella tykkään treenata paljon hiihtäen ja haluaisinkin mennä Ylläs-Levi seudulle treenaamaan. Muilla Lapin tuntureilla kaikki ladut on pääosin nähty, mutta Ylläksellä on latuja vielä näkemättä jonkin verran. Levinkin ladut on nähty, mutta haaveena olisi lähteä hiihtämää Ylläs-Levi-hiihto keväällä. Hyvähän se olisi siellä treenailla matkaa jo valmiiksi. Vapaalla olen kyllä välin hiihtänyt, mutta perinteisellä on vielä hiihtämättä. Lisäksi tuolla seudulla olisi myös loistavia polkuja joita voisi käydä juoksentelemassa.

Satun voi tavata somessa ja livelenkeillä

Minut voi tavata XC Partyn instassa @s.sinikka , facebookissa ja stravassa sekä XC Partyn klubilenkeillä ja leireillä.

Pirteä ja innostava Satu on liikunnanohjaaja ja polkujuoksuvalmentaja, joka tällä hetkellä asuu Sallassa. Myöhemmin hän tulee vaikuttamaan XC Partyssa Imatralla ja tietysti verkossa.

Satu FAQ

Banaani vai palkkari?

Banaani

Varattu vai sinkku?

Sinkku

Pihvillä vai vegeily?

Vege

Iivo vai Rise?

Iivo

Garmin, Polar vai Suunto?

Vannon Garminin nimeen

Lenkillä korvissa?

Luonnon ääniä, pyöräillessä maantielenkeillä musiikkia

Satun some?

Instagram: @s.sinikka  ja facebook

Satu tulee vetämään treenejä Sallassa mikäli porukka haluaa, ja myöhemmin kotiseudullaan Imatralla.

Tervetuloa XC Party leireille!

[metaslider id=5893]