Trail Team reissurapsat: Pekan päivä poluilla – tammikuun pakkasista heinäkuun helteisiin

Kirjoittaja: Pekka Leppälä/ Red Nose Trail Runners

Taustaa

Neljäkymmentä vuotta ajattelin, että juokseminen on hölmöjen hommaa. Ehkä ajattelen niin vieläkin? Kuitenkin 40-vuotiskeväänä, vuonna 2014, löysin itseni ensimmäisen kerran juoksulenkiltä. Lyhyitä lenkkejä säännöllisen epäsäännöllisesti. Ei suunnitelmaa tai tavoitteita. Vain irtiottoja arjesta lenkkarit jalassa.

2018 keväällä jokin täysin käsittämätön päähänpisto, ilmeisesti helteen pehmentämässä pääkopassa, sai minut ilmoittautumaan NUTS Pyhä Tunturimaratonin puolikkaalle. Edelleen suunnittelemattomia lenkkejä suunnittelemattomiin aikoihin silloin kun siltä tuntui. Selvisin 21km urakasta maaliin kramppien saattelemana.

Pekka osallistui Pyhä Tunturimaratonin puolikkaalle vuonna 2018 ja taittoi matkan kramppien saattelemana. XC Partyn Päivi tuli matkan aikana tutuksi, kun nämä kaksi ex tempore osallistujaa taittoivat matkaa mm. maastopyöräilystä ja elämänmenosta puhellen. Kuva: NUTS

Seuraavana vuonna 2019 oli sama Tunturipuolikas tavoitteena uudelleen. Vuoden aikana treeniin oli tullut jopa jonkinlaista suunnittelua, toki vain omien ajatusten pohjalta. Lenkit siirtyivät myös lähes täysin poluille ja askel alkoi maistua kevyemmältä. Samalla syntyi oma polku-urheiluun suuntautunut yhden miehen urheiluseura Red Nose Trail Runners.

Tällä kertaa Pyhän päätavoite onnistui ilman kramppeja. Juoksija oli oppinut nesteytyksen merkityksen.

Seuraavana vuonna tunnettu mörkö pisti koko maailman sekaisin ja samalla myös polkujuoksukalenterin. Omaan kalenteriini sovitin Ruskamaratonin 15km polkukirmailun. Yllättäen tuo varttilenkki tuntui lyhyeltä. Oliko minusta siis tulossa pitkänmatkanjuoksija?

XC Party klubi ja TrailTeam

Tunturipuolikkaalla 2018 köpöttelin pitkästi samaa matkaa Päivi Lohikosken kanssa. Meillä oli paljon samanlaisia ajatuksia maailman menosta ja ennen kaikkea liikunnasta. Päivin innostamana liityin 2020 XC Party klubiin ja huomasin, että samanlaisia köpöttäjiä on muuallakin. Taas lisää intoa treeniin ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä sekä ideoita treenaamisen monipuolistamiseen.

Tammikuussa 2021 tein jotain, jolle olisin vielä 7-vuotta sitten olisin nauranut. Liityin XC Party Trail Teamiin ja sain ihan oman juoksukoutsin sekä suunnitellut viikko-ohjelmat.

Takapulpetin pojan pinnailuja

En ollut mallioppilas. Jätin treenejä välistä, en tehnyt pitkää lenkkiä, tein treenejä lepopäivinä, sovelsin ja sävelsin. Onneksi supermahtava koutsini, Riikka Tulppo, osasi kannustaa, vaatia ja ymmärtää joka tilanteessa. Riikan positiivinen asenne tekemiseen näkyi ja kuului kaikessa. Henkilökohtaiset viestit ja puhelut, video-ohjeet, some-kommentit, aivan kaikki oli rautaisen ammattilaisen työtä.

Taitoa vaatii myös se, että emme nähneet livenä ennen kesäkuun Hossan leiriä, mutta heti tavatessamme tuli olo että mehän olemme jo vanhoja tuttuja. Tässä kohtaa jo nöyrä kumarrus, halaus ja kiitos Riikalle.

XC Partyssa treenataan porukalla

XC Partyssa ei tarvitse treenata vain itsekseen. Riikka ohjeisti Oulun suunnalta ja klubilenkkien lisäksi sain sparraajakseni Joni Sepän. Ounasvaaran poluille ja laduille löytyi monenlaista uutta ulottuvuutta Jonin sparrauksessa. Näiden treenien kautta asiat vielä konkretisoituivat lisää ja huomasin kehittyväni liikkujana. Kyllä, mies 47v., neljän tyttölapsen isä, ruuhkavuosien ritari, voi vielä oppia ja kehittyä myös liikkujana, urheilijana.

Viikot kuluivat nopeasti ja kauden päätavoite, NUTS Ylläs-Pallas 37km lähestyi. Treenaamiseen alkoi löytyä rytmi. Arki ja treeni löivät kättä ja homma eteni. Opin juoksemaan lujempaa ja hiljempaa. Opin ylämäkiä ja alamäkiä (niillä on muuten hitokseen paljon vaikutusta tässä lajissa). Opin lepäämään. Opin kuuntelemaan kehoani. Opin olemaan armollinen ja samalla vaativa. Opin nauttimaan askelista.

NUTS Ylläs-Pallas 37km

Kaksi päivää ennen kisatapahtumaa hurautin auton Ylläkselle. Teltta pystyyn upeisiin maisemiin camping-alueelle ja pyörällä haistelemaan kisakeskuksen tunnelmaa. Hyvä fiilis, hartiat vähän jumissa, mutta jalat tuntui kevyiltä ja juoksuhaluja oli jo kovasti. Aurinko oli hellinyt meitä jo useita päiviä ja helle näytti vaan jatkuvan. Oli tulossa hikinen juoksureissu.

Perjantai-aamuna perhe Varis päätti aloittaa reipasäänisen kuorolaulun klo 5.00. Teltan ilmalämpöpumppu oli ilmeisesti epäkunnossa ja unet jäivät aika pinnallisiksi. Ravitsevan retkiaamiaisen jälkeen reilun tunnin kevyt herkistelylenkki pyörällä Äkäslompolon hienoissa maisemissa ja sitten Pallakselle talkoohommiin. Yksi hienoimmista NUTS tapahtumien piirteistä on homman yhteishenki. Juoksijat, huoltajat, toimitsijat, talkoilijat, yleisö, kaikki hengittävät samaa positiivista yhteishenkeä.

Pekalla oli hikinen siivu NUTS Ylläs-Pallaksella 37km matkalla.

Pallaksella sain aitiopaikalta kuuluttajana seurata 66km juoksijoiden maaliintuloa ja 160km juoksijoiden huoltoa. Auringon porottaessa ja juoksijoiden ilmeitä ja tunnelmia aistiessani myös oma juoksuinto tuntui nousevan. Samalla kuitenkin realismi aikatavoitteesta hiipi ajatuksiin. Viisi tuntia, se voisi olla kohtuullinen tavoite.

Tästä eteenpäin korvaan tiettyjä sanoja monenlaisilla kukkasilla.

Kisapäivän aamu oli tukalan kuuma. Teltan ilmastointi ei toiminut edelleenkään ja kömmin ulos hikisenä ja orvokkisen kiukkuisena. Olo ei tiennyt hyvää. Oliko kisajännitystä vai mitä, mutta teki mieli jäädä nurmikolle vaan makoilemaan. Tulkitsin kuitenkin että taitaa miehellä olla nälkä, joten polkaisin Äkäshotellille aamupalalle.

Pekan teltassa oli hyvät löylyt.

Ei maistunut. Ei petunia vieköön vaan maistunut. Maha möyri kun tungin puuroa koneeseen ja koko ajan vaan enemmän vuokotti. Yritin hakea positiivisia fiiliksiä monista asioista mutta ei, kun vuokottaa niin vuokottaa. Teltalle palattuani teki mieli repiä numerolappu ja lähteä kalalle. Tsemppaavat viestit juoksukamuilta ja muilta kamuilta nostivat pikkuhiljaa fiilistä takaisin ja niin löysin itseni lähtöpaikalta reppu pakattuna, lenkkarit jalassa ja hymy huulilla.

Jättäydyin massan häntäpäähän ja kevyellä hölkällä liikkeelle. Yleensä mulla kroppa ja jalat alkavat toimia kunnolla noin puolen tunnin juoksun jälkeen. Mutta ei nyt, ei voikukka sentään nyt. Syke huiteli 150:ssä vaikka kävelin. Juoksin, hölkkäsin, kävelin mutta paikat ei vaan auenneet. Porukkaa meni ohi ja tuli vastaan selkä edellä. Muillakin vaikutti eteneminen olevan aikamoista hissiliikettä, kun ensimmäisen kympin aikana ohitin parikin porukkaa ainakin seitsemän kertaa.

Luulin juoneeni juomarakosta reilun litran ja lötköt päälle, mutta yllätyksekseni rakosta oli mennyt vain 0,5 litraa vettä. No niin, siinä syy ettei aukea ja ruusuttaa, liian vähän nestettä. Ja eikun liikkeelle.

Pahin tunne alkoi noin tunnin juoksun jälkeen. Se oli armoton ruusutus. Yleensä juoksen ilo ja nautinto edellä, mutta jostain tulikuuman auringon syleilystä kaiken peitti ruusutus. Hörpin vettä ja söin energiapatukan (toim.huom. suklainen patukka ei ole paras valinta hellekelin lenkille). Nesteet ja ravinto imeytyi hyvin, mutta jalat ei vaan lähteneet viemään ja ruusutus kasvoi.

Sinnitellen ja kanssajuoksijoiden kanssa jutellen saavutin Ylläsjärven huoltopisteen. Aikaa oli mennyt 2h5min. Korjasin tässä kohtaa aikatavoitteeksi 6 tuntia. Luulin juoneeni juomarakosta reilun litran ja lötköt päälle, mutta yllätyksekseni rakosta oli mennyt vain 0,5 litraa vettä. No niin, siinä syy ettei aukea ja ruusuttaa, liian vähän nestettä. Ja eikun liikkeelle.

Nousu Ylläkselle liljaisessa kuumuudessa sujui kohtalaisesti. Juomaletku oli koko ajan huulilla kun tunkkasin rinnettä ylös yhtenä hiljaisen letkan osana. Jokainen tsemppasi nyt itseään ja kun pystyi, niin myös kaveria. Jokainen askel vei palan energiaa, jokainen askel nosti uuden hikikarpalon otsalle, jokainen askel vei kuitenkin eteenpäin.

Huipulla ajattelin että kyllä tämä tästä. Pieni hengähdys, bensaa koneeseen ja liikkeelle. Puolimatka on saavutettu ja kaikki ruusupensaat lentäköön tunturituulen mukana. Ei tuullut!

Matka jatkui kuten oli alkanut. Jalat ei toimi, ruusuttaa, sykkeet korkealla. Normaalisti olisin jäänyt ihailemaan maisemia ja antanut itselle armoa, mutta ei nyt. Ruusutti niin maan perusteellisesti, että jatkoin vain junnaavaa menoa. Metri, 10 metriä, 100 metriä, kilometri, Kellokkaan huoltopiste.

Kellokkaan huoltopisteellä teki mieli jäädä istumaan ja porisemaan mukavia tuttujen kanssa. XCParty Arto kyseli kuulumisia ja taisi ruusutus paistaa läpi jutustelusta. Mutta ei muuta kuin eteenpäin. Tätä vartenhan sitä on treenattu, vai onko sen treenin tarkoitus sittenkin ollut jotain muuta? Jotain suurempaa ja pitempikestoisempaa kuin pelargonisessa hellekelissä taivallettu 37km.

Pirunkuru. Erikoista kyllä, ainoa paikka jossa ei ruusuttanut. Kuru oli kuin sauna. Sauna, jossa ei istuta vaan poljetaan stepperillä. Poljin menemään mukavaa vauhtia askel kerrallaan. Tarjosin suolaa kramppaavalle kanssakärsijälle ja jatkoin askellusta. Etenin kuin kone. Muistelin Ounasvaaralla tehtyjä tunkkaustreenejä ja nousin kurusta voittajana.

Pirunkurussa ei ollut kukkia edes Pekalle.

Sitten alkoi loppumatkan Via Dolorosa. Polut olivat helposti juostavia mutta jalka ei noussut. Sykkeet olivat nyt tasaantuneet ja keuhkot huusivat jaloille vauhtia. Jaloilla ruusutti. Kävelin, juoksin, kävelin, juoksin. Ei tuntunut hyvältä. Meditoin, tsemppasin, kertasin kulunutta vuotta ja etenin hitaasti.

Viimeisen kympin alkaessa pakotin jalat vain juoksemaan. Keskustelin etureisien kanssa tekemisen järkevyydestä ja juoksemisen hölmöydestä. Polvien kanssa pohdimme kuinka tärkeää on suunnata askel oikein. Käsivarsien kanssa suunnittelimme seuraavan viikon remonttihommia. Pään kanssa meillä vaan ruusutti.

Sitten ne avautuivat. Jalat. Kilometri ennen maalia. Eihän siihen mennyt kuin vajaa kuusi tuntia. Näin parinsadanmetrin päässä juomarepun hiipivän maalia kohti. Pidensin askelta ja reppu alkoi lähestyä. Kirin lisää vauhtia ja rinnalle. Konosmainen vilkaisu ohitettavaan ja lisää vauhtia. Viimeinen 100 metriä täysillä niin ettei kuuluttaja ehtinyt nimeä sanoa. Maalissa, tasan 6h lähdöstä.

Loppuhajatelmat

Vanha sanonta, että tärkeintä on matka eikä määränpää pitää paikkansa. Tammikuussa aloitettu XC Party TrailTeam valmennus Riikka Tulpon ohjauksessa opetti ja antoi paljon. Näillä elämän kilometreilläkin voi vielä saavuttaa jotain uutta ja ennen kaikkea oppia uutta itsestä, minusta.

Vaikka Ylläksen maastot tänä vuonna repivät ja raastoivat henkisesti, niin jo seuraavana päivänä huomasin suunnittelevani seuraavaan juoksuun ilmoittautumista. Ruskamaraton, täältä tullaan.

Minusta on tullut yksi polkuhölmö muiden polkuhölmöjen joukkoon.

Pekka Leppälä

Red Nose Trail Runners

XC Party Trail Team

Yhteistyössä

  • Urheilulääkärin, ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin vastaanotto livenä ja etänä

  • Polkujuoksu, melonta, MTB ja uusia kavereita!

Yksi vastaus artikkeliin “Trail Team reissurapsat: Pekan päivä poluilla – tammikuun pakkasista heinäkuun helteisiin”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *