Trail Teamin Suvi ylitti itsensä NUTS KK:lla

Artikkelikuva: NUTS, Rami Valonen

Kirjoittaja Suvi Vänttinen

Poikkeuksellinen vuosi on varmasti meillä kaikilla takana. Onneksi saatiin tänne eteläisempään Suomeenkin ihana talvi, mikä omalla kohdallani tarkoitti tavallista enemmän hiihtämistä ja vähän vähemmän juoksemista.

Karhunkierroksen toteutumisesta ei ollut vielä huhtikuussakaan täyttä varmuutta, ja oma ajatus oli, että tuskinpa sitä edes juostaan, ja treenaaminen meni helmi-maaliskuussa pitkälti fiilispohjalta tekemiseksi. Tunteja kertyi talvella kuitenkin ihan kohtuullisen hyvä määrä omalla mittapuulla.

Trail Teamista hyvät täsmäharjoitteet

Liityin huhtikuun alussa XC Partyn Trail Teamiin ja siinä sain Susannan etävalmentajakseni. Ehdin siis saada muutaman ihan hyvän, rakentavan treeniviikon kisan alle, ja mukaan tuli myös jonkin verran voimaharjoittelua, mikä ainakin minulla jää ohjelman puuttuessa helposti tekemättä. Ulliksen kanssa käytiin yhdessä Jyväskylässä kertaalleen treenaamassa hyvä pitkä lenkki kisavarustuksella ja se nostatti kyllä fiilistä kisaa ajatellen, ja toki muutenkin!

Haaveista tekoihin

Olin ennen kisaa salaisissa haaveissa ajatellut, että kuuden tunnin alitus ”pikamatkalla” olisi tosi hieno juttu minunlaiselleni hitaanpuoleiselle menijälle, ja ehkä hyvän päivän sattuessa se voisi olla mahdollinen. Aiemmat 34 km kisat on menneet samalla reitillä noin 6.10-6.25 välille. Kehittyminen näillä ikävuosilla on ainakin minulla jo tosi hidasta ja melkoisen työn takana, ja ajattelin olla stressaamatta tuosta loppuaika-asiasta sen enempää. Tulee sitten, jos on tullakseen. ”Ehjänä maaliin” oli tälläkin reissulla ensisijainen tavoite.

Kisa-aamun tunnelmia

Kisakeli lauantaina oli minulle ihanteellinen. Pari kolme astetta lämpöä, ja kuiva keli. Pieni miinus kuitenkin kelin harmaudesta.

Lähden yleensä matkaan tosi rauhassa, mutta rauhallisesta tahdista huolimatta alkumatkasta päässä meinasi jostain syystä kiertää ikävät ajatukset – miksi tänään ei oikein kulje, miksi ei tunnu hyvältä niinkuin yleensä, miten kamalan pitkä reissu tästä tänään oikein tulee?

Yritin parhaani mukaan hakea mieleeni positiivisuutta juostessani, aistia fiilistä ja ympäristöä, että unohtaisin mieleen pyrkivät ikävät ajatukset ja keskittyisin vain hetkeen, askellukseen ja hengitykseen ja antaisin kropan käynnistyä.

Kuva: NUTS, Rami Valonen

Basecamp huolto

Basecampin huolto tuli melko pian. Jouduin siinä teippaamaan jalkapohjaa, joka oli alkanut vähän hiertää. Muuten huolto oli melko nopea. Vähän alavireinen taival jatkui vielä hetken Basecampin jälkeen, olin siinä hetkessä tosi onnellinen että en osallistunut yhtään pidemmälle matkalle!

Diesel käynnistyi sittenkin

Jossain Porontimajoen jälkeen alkoi kuitenkin vanha diesel lopultakin lämmetä! Tuntui hyvältä juosta erityisesti alamäkiä, ja huomasin vaarajonoissa, että teknisillä pätkillä oma askel etenee kuitenkin aika mukavasti. Jalka löysi aina nopeasti paikan mihin asettua, mutalikoissakin kengän paikka löytyi myös nopsaan ja kulku ei kovin paljoa hankalissakaan paikoissa hidastunut.

Teknisten pätkien neuvot, joita olin kavereilta matkan varrella saanut ja joita kotipolkujen kivikoissa olin harjoitellut, näytti nyt hyödyllisyytensä. Tässä kohtaa alkoi vihdoin löytyä se, mitä näistä kisoista lähden hakemaan, ja mitä tämä harrastus ja nämä tapahtumat parhaimmillaan on. On vain askel ja sitä seuraava askel. Päämäärä unohtuu ja on vain käsillä oleva hetki, vaikka mennään omien voimien rajoilla.

Tälläkin reissulla tuntui, että alamäet on omalla kohdallani vahvuus, ja lopun mäissä niistä pääsee nauttimaan enemmän kuin alun tasaisilla osuuksilla, toki hintana on muutama melko raaka ja pitkä nousu. Reitin loppupuolella fiilistä nosti myös aina yhtä upeat vaaramaisemat, jotka on omasta Kainuussa vietetystä lapsuudesta tuttuja ja rakkaita.

Kisastrategiana rentous ja paineettomuus

Näissä kisoissa oma strategiani on pitkälti ollut se, että yritän edetä mahdollisimman vähillä paineilla. En katso matkalla kelloa, en sykettä. Energian ottamisen merkiksi kello piippaa ranteessa puolen tunnin välein. Nestettä otan vähän kerrallaan pitkin matkaa. Hapenoton koitan pitää mahdollisimman tasaisena, eli ei liian repiviä nousuja tai muutakaan ylimääräistä tempoilua.

Flowta riitti

Jossain Valtavaaran päällä tunsin, miten flow-tila yhä jatkui. Jalat olisivat menneet, mutta pohjekrampit pistivät vähän varomaan erityisesti alamäissä. Jossain Valtavaaran alla puhelin soi, ja vilkaisin nopeasti kellosta, kuka soittaa. Ja siinä kohdassa näin, että aikaa on kulunut 5:25! Voiko tämä olla totta? Ennätänkö oikeasti tänä vuonna maalikaaren alle kuuteen tuntiin?

Pieni eksyminenkin mahtui matkaan

Saaruan alla tein muutaman minuutin harmillisen pummin. Hävitin reittimerkit ja jatkoin leveää alustaa risteyksen ohi alaspäin kaartavaan mutkaan. Onneksi aloin ihmetellä, että ei tämä aiempina vuosina tänne mennyt, ja käännyin takaisin etsimään reittimerkkejä.

Pienen harhautumisen hintana sain kiivetä ylimääräisiä nousumetrejä, mutta onneksi pummi ei ollut kovin pitkä.

Saaruan nousu oli tänä vuonna jotenkin musertavan jyrkkä. Sen puristaminen otti kunnolla voimille. Mutta loppumatka Rukan hiihtostadionille, sehän on sitten yhtä alamäkeä. Kurkkasin kelloon. Tämä menee tänä vuonna alle kuuden tunnin, siinä sen vasta aloin lopulta vihdoin tajuta.

Ylitin reippaasti omat odotukset

Viimeiset sadat metrit, ja maalissa ajalla 5.48.11. Vajaan puolen tunnin parannus minulle, joka en oikein millään ole saanut hidasta tahtiani näinä vuosina treenistä huolimatta parannettua! Aurinkokin oli tullut esiin ja ilma oli vähän lämmennyt. Odotettiin vielä lisää tuttuja maalialueelle. Niin onnellisia perille päässeitä kavereita, onnistumisia ja halauksia.

Valokuvia ja lämmintä soppaa, toppatakkia varulta päälle, lopulta  raahustaen kämpälle. Se täytyy kyllä sanoa, että vaikka 34 km on tuolla lyhyin matka ja pesukarhumatkaksikin kutsuttu, niin kyllä sitä siinäkin ihan kiitettävästi tekemistä riittää!

Master Susannan kokemus ja neuvot auttoi

Iso kiitos XC Party master Susannalle kaikista vinkeistä. Jalkojen rasvaus ennen kisaa tuli ainakin omaan ohjelmaan jäädäkseen. Ja kiitos Ullis, juoksit aivan älyttömän hyvin, ja samoin uskomaton Saila, 84 kilometrin nelossijan nainen. Ja kiitos ihanat Viehkolan Puumat. Oli mahtava viikonloppu Rukalla!

Trail Teamissa Susannan valmennettavat Ullis ja Suvi saivat huikeita onnistumisen elämyksiä NUTS kk:lla.

Jk.

Ilta jatkui porukalla saunoen ja porealtaassa kylpien. Herkuteltiin ja saatiin kokea hieno heittäytyminen, Eevalle kiitos upeasta ja hauskasta showsta. Ja tokihan Viehkolan Puumat Zonessakin pyörähtivät.

Kaikista perinteistä ei sentään poikkeusvuonnakaan luovuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *