Oma tili

Yhteisössä ihminen voi hyvin ja porukassa riehuminen palkitsee

Ihminen on syvästi sosiaalinen laji, jolla on suuri tarve kokea tulevansa hyväksytyksi ja tehdä asioita yhdessä muiden kanssa. Tämä johtaa juurensa kauas evoluuton juurille ja sille löytyy perusta hermoston kehityksestä ja sosiaalisuuden alkulähteistä.

Kestävyysurheilija tarvitsee yhteisön

Nykyisin epävarmassa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa on entistä tärkeämpää pystyä vahvistamaan joukkoon kuulumisen kokemuksia. Tässä on tilausta ja syy sille, miksi urheiluseurat ja -yhteisöt saavat jäseniä ja kannattajia. Etätyön ja virtuaalisen kommunikaation aikana myös fyysisten kohtaamisten merkitys on tärkeää erityisesti kestävyysliikunnassa.

Vaikka kestävyyslajit ovat yksilölajeja, on kestävyyslajienkin harrastajilla ja kilpailijoilla samat perustarpeet kuin muillakin ihmisillä. Joukkoon kuuluminen ja yhdessä tekeminen yhdistävät. Merkityksellisyyden kokemuksen puuttuminen syö voimavaroja ja lisää pahantahtoisuutta. Joukon ulkopuolelle jääminen ja ulkopuolisuuden tunne aiheuttavat saman reaktion kuin kipu. Siksi on tärkeää tiedostaa tämä myös harrastus- ja urheilutoiminnassa.

Ilo on perustunne

Ilo on hyvinvoinnin perustunne ja ihminen on ohjelmoitu etsimään ympäristöstään omaa kehitystään tukevia kokemuksia. Sen jälkeen, kun ihmisen ei tarvitse murehtia hengissä selviytymisestä,  ovat palkitsevuus ja ilo elämän jatkumisen ja terveyden perusehtoja.

Ja riehuminen tuo iloa

Riehumisleikki on lapsilla alkukantainen vietti, joka vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Tämä toimii paitsi ihmisillä, myös muilla nisäkkäillä. Endorfiinia vapautuu yhdessä riehuessa, mikä toimii vastavoimana alakulolle ja jopa masennukselle.

Aikuisilla pallopelit, ulkoleikit ja monet urheilulajit vastaavat riehumista, joka yhdessä tehdessä nostaa ilon toiseen potenssiin. Yhdessä urheillessa erittyy endorfiinin lisäksi myös dopamiinia, joka lisää aivojen vireyttä, terveyttä ja hyvinvointia.

Klubilenkkien “sprinttikisoissa” on välillä hervotonta menoa ja vaikka startissa on ilmeet totiset, repeää porukka viimeistään maalissa. 😀

Mastereistamme Susannan motto on “En treenaa, vaan leikin ja pelaan!” ja niinpä Susanna paitsi leikkii ja pelaa paljon lasten kanssa, myös suhtautuu omaan ja miehensä kanssa lenkkeilyyn ilo ja leikkimieli edellä. Ja tämä tuo myös tulosta. Susanna on yksi monipuolisimmista ja kovimmista kestävyysurheilijoista Suomessa.

Meno koko perheellä on välillä raskasta, mutta illalla lapset kysyivät, että mennäänkö huomenna kans? -Susanna

“Vuorottelu, kannustaminen, leikki ja huumori lisäävät onnellisuutta.”

Klubilenkeillä vaihdetaan kuulumiset, kannustetaan toisia ja välillä nauretaan hervottomasti.

Arvot yhdistävät ihmisiä ja ohjaavat toimintaa

Arvot ohjaavat toimintaa syvällisellä tavalla. Arvot ovat omia uskomuksiamme siitä mikä on totta ja tärkeää. Yleensä ne ovat niin syvällisellä tavalla osa meitä ja persoonaamme, että niitä on vaikeaa tunnistaa. Arvot kuitenkin näkyvät kaikessa siinä mitä me teemme. Ne ovat olleet osa meitä lapsuudestamme saakka ja ympäristöllä on ollut iso rooli siinä minkälaiseksi arvot ovat muokkautuneet.

Yhteisössä arvot näkyvät siinä miten ihmiset kohdataan, miten päätökset tehdään ja miten ongelmia ratkotaan. Erimielisyydet pohjautuvat usein siihen, että arvot ovat konfliktissa ja toinen pelkää omien arvojensa puolesta. Parhaassa tapauksessa yhteisössä jaetaan yhteiset arvot ja siten toiminta on luontevaa ja joka asiassa ei tarvitse riidellä.

Yhteisön arvot auttavat ihmistä kiinnittymään sen toimintaan. XC Partyn arvot ovat:

  • Rakkaus luontoon (kestävän kehityksen periaatteet ja luonnon kunnioitus)
  • Kemufiilis  (liikunnassa ilo ja huumori mukana)
  • Yhdessä onnistuminen (autetaan kaveria onnistumaan)
  • Välittäminen (empatia ja auttaminen)
  • Luottamus (tehdään mitä on luvattu ja sovittu)
  • Jatkuva parantaminen (opitaan virheistä, kehitytään ja kehitetään)

Niinpä meidän toiminnassa Masterien kesken, leireillä, lenkeillä ja valmennuksissa on aina lähtökohtana nämä arvot ja palautteiden perusteella ne myös näkyvät ja elävät. Mastereiksi valitaan vain henkilöitä, jotka ovat paitsi kovia ja innostuneita urheilumiehiä ja -naisia, myös jakavat nämä arvot.

Jos koet, että kuulut osaksi XC Partya ja että meillä on helppoa elää ja hengittää, niin ehkä sinullekin ovat nuo arvot tärkeitä?

Lähde: Positiivisen psykologian voima (2015), Toim. Lotta Uusitalo-Malmivaara